sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Pitkästä aikaa!

Ehdin nyt pitkästä aikaa kirjoitella (juuri ja juuri), kun on alkanut vauva-arki edes jotenkuten tasaisemmin rullata synnytyksen ja vauvan silmäleikkauksen jälkeen.

Edellisen päivityksen jälkeen on ollut tarvetta kertoa jo kuudesta eri vaunukokemuksesta. Teenkin seuraavaksi ns. pikakoontipäivitykset seuraavista rattaista:

Cybex Iris M Air
Babyzen Yoyo / Yoyo+
Goodbaby Pockit
Mountainbuggy Duet 2014
Bugaboo Runner
Greentom Upp

Kaikkea yksityiskohtia en tässä kerro, älkää siis epäröikö kysyä jos jokin jää mietityttämään :)

Cybex Iris M Air 

Irikset ovat ennenkaikkea KAUNIIT rattaat. Yhdet kauneimmista mitä minulla on ollut.
Ne ovat selkeästi kaupunki-/ matkarattaat, joten niitä on turha ostaa lenkki- tai maastovaunuiksi.

Meillä nämä toimittivat matkarattaiden virkaa. 

Parhaat puolet Iriksissä on:
  • Helposti käännettävä tilava istuin
  • Älyttömän suuri tavarakori
  • Mahdollisuus käyttää kopan ja kaukalon kanssa
  • Ulkonäkö
Huonot puolet:
  • Ei nimeksikään jousitusta
  • Kuomun pidennysosassa saisi olla myös peittävä kangas verkon lisäksi 
Iriksissä sanotaan olevan jonkinlainen jousitus, mutta sellaista minä en käytössä tuntenut. Nämä siis ovat "kovat" rattaat. Renkaat ovat umpikumia. Matkarattailta en kyllä letkeyttä vaadikaan.

Kasaaminen on kätevää, ja kasauskoko on näppärä. Työntöaisa on teleskooppisäädettävä.

Kuomu on suojaava, ja siitä aukeaa hyönteisverkolla varustettu jatkopala, mikä auttaa kesäaikaan ilmanvaihdossa.

Istuin on kuppi-istuin, mutta ei syvä sellainen. Istuin kallistuu täyteen makuuasentoon, mutta sitä ei saa käyttää alle 6kk ikäisellä.

Turvakaari on kätevä, koska sen saa käännettyä pois edestä. 

5-pistevaljaiden kiinnitys ja irrottaminen on helppoa ja nopeaa.

Istuimen jalkatuki on säädettävä.

Cybex Iris M Air on identtinen Cybex Balios M -rattaiden kanssa renkaita lukuunottamatta.











Babyzen Yoyo / Yoyo + 

Babyzen Yoyo -matkarattaat ovat yhdet pienimmiksi kasautuvista matkarattaista. Kasattuna ne mahtuvat käsimatkatavarakokoon.

Meillä on ollut Yoyojen ensimmäinen versio, ja nyt kävi pyörähtämässä nämä plussat. Plussissa on suurempi tavarakori, suurempi painoraja, kuomussa tasku, kankaat erilaista materiaalia ja näihin saa ostaa kaukaloadapterit.

Yoyot on mun kaikkien aikojen lemppari-matkarattaat. Nämä oli mukana mm. Slovenian reissulla kun matkustin yksin 1-vuotiaan ja 8-vuotiaan kanssa. Isompien rattaiden kanssa en olisi pärjännyt.
Nämä ovat tosin harmillisen arvokkaat menopelit.

Yoyojen selkänoja ei laskeudu täysin vaakatasoon, mutta niin alas, että lapsi saa hyvin nukuttua. Renkaat ovat kumiset, ja tasaisella alustalla Yoyot kulkevat äänettömästi. Säädettävää jalkatukea ei ole. Kasaamista joutuu harjoitella muutaman kerran, mutta kun sen oppii, niin se on todella näppärä, helppo ja nopea. Valjaiden kanssa saa hieman näpertää ennenkuin tottuu kiinnityssysteemiin.

Yoyojen parhaat puolet:
  • Tyylikkäät
  • Kasautuvat helposti erittäin pieneksi
  • Kevyet
  • Työntöaisaan saa roikkumaan kilotolkulla tavaraa, eivätkä rattaat kippaa
Yoyojen huonot puolet:
  • Ei säädettävää jalkatukea (nukkumista varten)
  • Kuomu saisi olla hieman suojaavampi
  • Rengasmelu röpelöisemmällä alustalla

Kuvassa on mukana erikseen ostettu turvakaari
Yoyot mahtuu täyteenkin takaluukkuun :D

Nämä olivat kätevät ottaa myös junan yläkertaan mukaan päiväunia varten :)






Yoyo + -mallissa on mm. suurempi tavarakori








GB Pockit

Pockit -rattaat ovat tällä hetkellä maailman pienimmäksi kasautuvat rattaat. 
Näillä rattailla ei ole monia ominaisuuksia, vaan ne vastaavat käyttötarkoitukseltaan perinteisiä sateenvarjorattaita; ainoastaan kasauskoko on kompaktimpi. Pockitteja ei saa siis makuu- tai edes lepoasentoon.

Pockitit kävivät meillä lyhyessä lainassa, ja niitä en ehtinyt kokeilla "tositoimissa". Kotona pyörittelin niitä sisällä pojan kanssa, ja ihan päteviltä perusmatkarattailta vaikuttivat. Näitä rattata ei ole tarjkoitettu minkäänlaiseen vaikeampaan maastoon, vaan ainostaan tasaisille alustoille (asfaltti, ostoskeskukset, lentokentät jne Tällaiset hankkisin itselleni, jos tilaa olisi minimaalisen vähän ja matkustelisin taaperon kanssa paljon.

GB Pockitin hyvät puolet

  • Erittäin pieni koko kasattuna
  • Yksinkertaiset
  • Pidempikin lapsi mahtuu hyvin kyytiin
GB Pockitin huonot puolet:
  • Ei lepoasentoa
  • Ei kunnollista kuomua


Kuvahaun tulos haulle gb pockit

Mountain Buggy Duet (2014)


Mountain Buggy Duet -tuplarattaat/vaunut ovat markkinoiden kapeimmat vierekkäinistuttavat tuplat. Leveys on vain noin 64 cm, ja ne mahtuvat kaikista normaalikokoisista ovista. Nämä ovatkin mielestäni parhaimmat kaupunkikäyttöön, kun täytyy kulkea kaupoissa, ruuhkaisilla kaduilla jne. 
Vaunuja voi käyttää kahden kopan kanssa, istuimen ja kopan kanssa, tai kahden istuimen kanssa. Istuimen viereen voi hankkia myös sivukorin. Kaukaloadapterit on myös mahdollista hankkia.

Koppa on melko pieni, ja talvisaikaan koppaan ei kyllä muutamaa kuukautta vanhempi vauva mahdu kovin hyvin lämpöpusseineen ja talvikamppeineen. Kesäaikaan varmasti mahtuu jopa puolivuotias. Uudemmanmallisesta kopasta saa muokattua istuimen, jossa lapsi voi istua kasvot työntäjään päin.

Istuimeen mahtui vielä hyvin lämpöpussin kanssa lähes metrin pitkä 17-kiloinen poitsu. 

Renkaat ovat ilmarenkaat, jotka joustavat ihan mukavasti, ja kulkevat jopa auraamattomalla hiekkatiellä. Toki isommilla renkailla pääsisi vielä kevyemmin. Tavarakori on reilunkokoinen. Kasaus on erittäin yksinkertainen ja rattaat taittuvat litteäksi paketiksi. Työntöaisa säätyy monelle eri korkeudelle. Istuimia ei saa käännettyä.

Kaikenkaikkiaan näppärät tuplat, joita suosittelen, jos täytyy lasten kanssa asioida paljon kaupoissa ja virastoissa ym! Nämä lähti meiltä uuteen kotiin, koska me tunnutaan pärjäävän jo seisomalaudan kanssa.

MB Duetin parhaat puolet:
  • Kapeus
  • Näppärä kasauskoko
  • Helppo käsiteltävyys
  • Monipuolisuus
MB Duetin huonot puolet
  • Istuimia voi käyttää vain niin, että lapsi on kasvot menosuuntaan
  • Koppa on pieni










lauantai 31. joulukuuta 2016

Ora Hertta: esittely ja arvio


- Merkki: Ora - Malli: Hertta - Vuosimalli: 2016 - Väri: Sammal -

Kuva: www.ora.fi


Ora Hertta -kuomurattaat ovat ns. taaperorattaat, jotka on tarkoitettu käytettäväksi puolen vuoden iästä eteenpäin. Hertoissa lapsi on kyydissä katse menosuuntan. Hertta-rattaita saa neljässä ihanassa värissä: Kantarelli, Sammal, Puuhiili ja Savi.

Olen testannut Ora Hertta -rattaita yhteistyössä Oran kanssa. Kyydissä on ollut 17 kg painava n. 97 cm  pitkä poika. Olen kokeillut Herttoja kävelyllä lumettuneella soratiellä, kaupungilla, kaupoissa, päiväunikäytössä, auton kyydissä, huonommassa maastossa ja noin 5 cm syvässä lumessa.




Istuin














Päiväunilla. Kuvassa mukana Ticket to Heaven - untuvapussi 115 cm ( Ozbabysta ) sekä työntöaisassa Carenan kädenlämmittimet ( Lekmerista )

Kokovertailua. Kuvassa vasemmalla Babyzen Yoyo +, keskellä Ora Hertta ja oikealla Ora Unto


Hertta-rattaissa istuin on menosuuntaan päin ja selkänojansäätö on portaaton, eli selkänojan saa säädettyä tukevan remmisäädön avulla haluttuun kulmaan. Selkänoja menee käytännössä täyteen makuuasentoon, mikä on erittäin hyvä, jos lapsi tykkää nukkua esimerkiksi vatsallaan tai kyljellään tai ei pidä ollenkaan kohoasennosta. Täydessä pystyasennossa selkänoja on hieman takakeno. Lähes metrin pitkä poika mahtuu oikein mukavasti istumaan rattaissa jopa paksut talvivaatteet päällä, ja kuomun alla on hyvin tilaa. Rattaiden painoraja on 20 kiloa, mikä on melko harvinaistaa saman kokoluokan rattaissa nykyään.

Turvakaari on korkea, joten talvikengissäkin lapsi on helppo nostaa rattaisiin ja niistä pois. Turvakaari on kiinteä; se ei irtoa rattaista. Yllä olevalla videolla näette myös kuinka näppärästi lapsi pääsee itse rattaista pois.  (Alempaa löytyy video rattaisiin kiipeämisestä.)


Makuutilan pituus on noin 87 cm, ja makuuasennossa näin pitkällä pojalla menee jalat jo jalkatuen yli. Jalkatuki on kuitenkin suora eikä hyppyrimäinen joten lapsen jalkoja ei paina vaikka jalat menisivät jalkatuen yli. Rattaissa voi nukkua myös kyljelläään tai mahallaan .



Valjaat




Hertoissa on turvalliset ja pehmustetut 5-pistevaljaat. Valjaat on helppo avata ja sulkea, ja ne säätyvät todella pitkiksi, joten niiden käyttö isommallakaan lapsella ja makuuasennossa ei ole ongelma kuten joissakin muissa vastaavantyylisissä rattaissa. Laajan säätyvyyden ansiosta myöskään se ei ole ongelma, että valjaat on ommeltu kiinteästi selkänojaan. Säädettäessä valjaista ei jää remmin "häntiä" roikkumaan irralleen, vaan vaaljaat on ommeltu kätevästi niin, että ne säätyvät näppärästi ja ilman turhia roikkuvia remminpätkiä.
Valjaita saa käytettyä pelkkinä lantiovaljaina, jos lapsi vierastaa olkavaljaiden käyttöä (valjaiden yläosat saa klipseillä irti alaosasta). Tällöin liikkuminen ja mm. eteenpäin nojaaminen on rattaissa helpompaa, mutta silti valjaat suojaavat lasta putoamasta.

Lantiovaljaiden alkukohtiin selkänojan alareunoihin on kiinnitetty D-lenkit, joihin saa kiinnitettyä mm. lämpöpussin tai istuinpehmusteen niin, ettei se pääse valumaan. Lämpöpussissa tai pehmusteessa täytyy tällöin olla klipsit tai nauhat kiinnitystä varten. Herttoihin sopii parhaiten kapeahkon mallinen istuinpehmuste; esimerkiksi Addbabyn pehmuste on alaosastaan hieman liian leveä Herttoihin. En ole muita testannut, mutta voisin arvata, että esim Petite Chérien tai muut vastaavat kapeammat pehmusteet istuisivat aika hyvin Hertan istuimeen. Istuinpehmuste suojaa kankaita kulumiselta ja likaantumiselta, ja helpottaa rattaiden puhdistamista. Herttojen kankaat saa kyllä irti pesua varten, mutta helpompi homma on kuitenkin pestä pelkkä istuinpehmuste 😉

Kuomu









Färg&Formin vaunuverho istuu hertan kuomuun kuin valettu.

Hertan kuomu ylettyy pitkälle eteen; siinä on kätevä jatkopala vetketjun alla. Kuomun takaosan kangas on neppareilla kiinni istuimen selkänojassa. Kuomun saa irti rattaista pesua varten. Istuimen ja kuomun korkeimman kohdan välillä on runsaasti tilaa, joten reilusti yli metrinpituinen lapsi mahtuu kuomun alle istumaan. Säädettäessä kuomusta kuuluu melko äänekäs naksunta ja aluksi säätämisessä saa käyttää huoletta riuskoja otteita, mutta äänestä huolimatta tai ehkä juuri siksi kuomu säätyy napakasti paikoilleen eri asentoihin.
Kuomun takaosassa ei ole erillistä tuuletusluukkua; kuomun etuosa on kuitenkin sen verran avoin, etten koe tuuletusaukkoa välttämättömäksi ominaisuudeksi Hertoissa, koska ilma pääsee hyvin kiertämään ilman sitäkin. Kurkistusluukkuna se toki olisi kätevä.

Olen kokeillut kuomuun muutamia eri vaunuverhoja, ja tulin siihen tulokseen, että Färg&Form-vaunuverho sopii malliltaan Hertan kuomuun täydellisesti. Kuomu on pitkänmallinen ja sen etureunan mitta on melko pitkä, joten em. verho sopii siihen näppärästi, koska se yltää pitkälle sivuihin asti. Färg&Form-verhoja saa ostettua mm. useasta eri nettikaupasta.

Jalkatuki












Jalkatuki Hertoissa on ns. kaksiosainen. Säädettävä jalkatuki säätyy neljään eri asentoon ja sen lisäksi rungossa on kiinteä jalkatuki, johon varsinkin isompi lapsi saa tuettua mukavasti jalkansa. Videolla näkyy kuinka lapsi pääsee näppärästi kiipeämään rattaisiin kiinteän jalkatuen avulla. Virallisesti kuitenkaan sen päälle ei saisi nousta seisomaan, koska se on tarkoitettu vain jalkojen tukemista varten, eikä takuu korvaa, jos tuen kangas tai nepparit rikkoutuvat siitä syystä, että tuen päällä on seisottu koko painolla. Kuitenkin mielestäni tuki ja siinä oleva kangas ja kiinnitys vaikuttavat erittäin tukevilta, etten pidä pahaana jos lapsi silloin tällöin kiipeääkin itse rattaisiin sitä apuna käyttäen.
Säätyvä jalkatuki on pehmustettu ja sen reuna on suora eikä hyppyrimäinen, joten pidempikin lapsi nukkuu rattaissa mukavasti koska jalkatuki ei paina ikävästi sääriä. Jalkatuen asentoa säädetään sivuilla olevista napeista yhtäaikaa painamalla.

Koppa ja kaukalo

Hertta-rattaisiin ei saa yhdistettyä kaukaloa eikä koppaa. Selkänoja menee ihan muutamaa astetta vaille täysin vaakatasoon, joten vauvan voi oman harkinnan mukaan laittaa kyytiin esimerkiksi D-lenkkeihin kiinnitetyssä kantokopassa. Rattaat on kuitenkin virallisesti tarkoitettu käytettäväksi 6 kk iästä eteenpäin, ja itse henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että vauvojen on hyvä olla vaunujen kyydissä katse työntäjään päin.


Työntöaisa




Meillä käytetään talvisin kädenlämmittiä rattaissa, koska mm. päikkärikävelylle lähtiessä omat
 käsineet ovat usein hukassa, joten aisassa roikkuvat rukkaset tulee tarpeeseen.
Tässä Carenan kädenlämmittimet.




Työntöaisa on pehmustettu ja se säätyy kymmeneen eri asentoon. Yllä olevissa kuvissa on sekä ylin- että alin asento; loput kahdeksan asentoa on näiden kahden väliltä. Aisan malli on simppeli ja sen säätäminen helppoa nappien avulla. Säädettävän aisan ansiosta rattaat sopivat eri pituisille työntäjille. Rattaat vievät mahdollisimman vähän tilaa mm. hisseissä ja julkisissa liikennevälineissä kun aisa on säädettynä alimpaan mahdolliseen asentoon.

Tavarakori





Tavarakori on mukavankokoinen ja melko syvä, vaikkei sinne viikon ruokaostokset mahdukaan. Painoraja tavarakorille on 5 kg. Kuvassa korissa on iso sipsipussi, kaksi litraa maitoa, litra mehua, iso pyykinpesuainepullo, paketit liivinsuojuksia ja kosteuspyyhkeitä sekä käsilaukku sisältöineen ja päälle vielä mahtuisi tavaraa. Verkkokankaiset reunat korissa joustaa kivasti ja tavaroihin on helppo päästä käsiksi myös silloin kun selkänoja on makuuasennossa.Tavarakorin saa kokonaan irti etuosineen pesua varten.

Jarrut, renkaat ja jousitus



Pidän erityisen paljon Hertta-rattaiden jarruista. Koska jarrusysteemi on äärettömän yksinkertainen, näiden jarrujen kanssa ei tarvi miettiä että mekanismiin joutuva hiekka tai muu vastaava lika rikkoisi jarrun, tai että se vaatisi jatkuvaa huoltoa, öljyämistä ja varomista. Jarru toimii siis simppelisti niin, että painamalla jarrusta jarrutapit laskeutuvat takarenkaissa oleviin väkäsiin, mikä estää rattaita liikkumasta, ja nostamalla jarrua renkaat vapautuvat.






Hertassa on mukavankokoiset ilmakumirenkaat. Eturenkaat ovat kääntyvät ja hieman pienemmät kuin takarenkaat, mutta ne saa lukittua kulkemaan suoraan. Renkaat on helppo irrottaa nappia painamalla. Takarenkaiden halkaisija on 24cm, ja eturenkaiden n. 20 cm. Ilmakumien lisäksi pehmeyttä kyydille antaa hyvä jousitus. Vaunut eivät rämise eivätkä kolise hieman rankemmassakaan maastossa. 
Alempaa löytyy maastoajeluvideo :)

Kasaus








Hertan kasaaminen on helppoa ja tyyli on ns. perinteinen. Aisan sivuilla olevista "mölteistä" vedetään, ja varmistin vapautetaan, ja rattaat taittuvat matalaksi nipuksi. Renkaiden irrottaminen on helppoa, ja runko ilman renkaita menee kasattuna vieläkin pienempään tilaan. Kasattuna ilman renkaita rattaiden mitat on P87xL50xK23
Rungon toisella puolella on tappiin kiinnitettävä kasausremmi, joka pitää nostettaessa rattaat kasassa.

Ajotuntuma ja hallittavuus




Suhteellisen kookkaiden ilmarenkaitten ansiosta Hertat kulkee lumessa, lumisella epätasaisella nurmikolla ja soratiellä hyvin. Toki rankemmassa maastossa tai syvemmässä lumessa kulkeminen vaatii Herttojen työntäjältä enemmän voimia ja mahdollisesti eturenkaiden lukitsemista; esimerkiksi juurakkoiselle metsäpolulle ja syvään hankeen sopii kuitenkin parhaiten neljä tai kolme erittäin suurta isoa rengasta. 

Alla olevassa videossa työnnän Herttoja epätasaisella, lumisella ja ruohottuneella pururadalla pääosin loivaan ylämäkeen yhdellä kädellä työntäen (koska toinen käsi piti kameraa), kyydissä 17 kg.





Rattaat on helppo kasata ja keveytensä (n. 10kg)  ansiosta myös helppo nostaa auton kyytiin.


Jos Hertan ajotuntumaa pitäisi kuvailla yhdellä sanalla, se olisi 'näppärä'. Rattaat puikkelehtii hienosti  ja äänettömästi kapeilla käytävillä, kääntyvät eturenkaat eivät jumita vaan kääntyilevät sujuvasti mutkissa ja liikkeelle lähtiessä. Rattaat on myös lyhyet pituudeltaan ja kapeat joten ne mahtuvat pieniin tiloihin.





Kapeudestaan (50,5cm) huolimatta rattaat ovat tukevat, eivätkä ole meinanneetkaan kipata vaikka 17-kiloinen lähes metrin mittainen lapsi kiipeilee niihin ja pois. Kun näin painava lapsi on rattaissa makuuasennossa, on keuliminen helppoa, mutta taaksepäin ne eivät silti ilman aisasta painamista lähde kippaamaan. Käytännössä rattailla ei tarvitse keulia muualla kuin korkeita kynnyksiä ylitettäessä. Rattaista saa kaikki kankaat irti pesuun, joten puhtaanapito ei tuota suurta tuskaa.

Mitat

Paino: n. 10,6 kg

Kasattuna:
Renkaiden kanssa: P95xL50,5xK34 cm
Ilman renkaita: P87xL50xK23 cm

Istuin:
Painoraja: 20 kg
Jalkatuki: 20 x 30 cm
Istuimen syvyys: 22 cm
Istuimen leveys: 27 cm
Korkeus istuimesta kuomuun: n. 65 cm
Makuupituus n, 87 cm
Selkänojan korkeus 45 cm
Selkänojan leveys 27 cm

Runko + renkaat + tavarakori:
Työntöaisan leveys: 42 cm
Työntöaisan korkeus maasta: 72-108 cm
Rungon leveys renkaasta renkaaseen: 50,5 cm
Takarenkaan halkaisija: 24 cm
Eturenkaan halkaisija: n.20 cm
Rattaiden pituus kun työntöaisa käännetty sisään: 81 cm
Rattaiden pituus kun työntöaisa pisimmillään rungosta: 100 cm
Tavarakori: L30xP37xS14 cm
Pituus eturenkaan etuosasta takarenkaan takaosaan: 68 cm
Akseliväli: 45 cm



Lisävarusteet

Ora Hertta -rattaiden mukana ei tule lisävarusteita. Niihin kannattaa hankkia lisukkeeksi ainakin hyönteis- ja sadesuoja. Muita käteviä lisävarusteita on esimerkiksi vaunuverho päiväunia ajatellen,  istuinsuoja tai -pehmuste, lämpöpussi, sisarlauta, yleismallinen jalkapeite, laukkukoukut jne... 

Hertta-rattaiden pahvilaatikko  on kiva leikkipaikka 😂

Herttoihin sopii monet erilaiset lämpöpussit. Tässä kuvassa Mamas&Papas-merkkinen lämpöpussi

Yhteenveto ja arvio


Hertta -kuomurattaat ovat yhdet monipuolisimmista rattaista joita olen käyttänyt; niissä yhdistyy hyvä käytettävyys kaikissa yleisimmissä arjen tilanteissa sekä kaupunki- ja kauppakeskusolosuhteissa, kapeus, näppärä kasauskoko ja keveys matkustamista ajatellen, korkea painoraja (20kg)  ja hyvä tila isompaakin lasta ajatellen sekä laatu ja jämäkkyys. Nämä ominaisuudet samassa paketissa ovat melko harvinainen yhdistelmä.

Vaunut ovat lapselle mukavat sekä täydessä makuu- että istuma-asennossa. Lapsen on helppo kiivetä itse rattaisiin ja tulla niistä pois korkean turvakaaren ja kätevän jalkatuen ansiosta. Pitkälle avattava ja säädettävä kuomu suojaa mukavasti.

Henkilökohtaisesti suosittelen näitä rattaita noin 1-1,5-vuotiaasta alkaen, koska mielestäni sitä nuoremman on vielä hyvä olla rattaissa kasvot työntäjään päin.

Tavarakori on hyvänkokoinen ja erittäin toimiva esim. shoppailu- kerho-  tai uimarantareissulla, mutta suuria ruokaostoksia sinne ei mahdu. Työntöaisaan saa esim. AddBabyn laukkoukkujen avulla lisää tavaraa kiinni.

Ainoana vähemmän hyvänä ominaisuutena täytyy mainita kuomun melko kovaääninen naksuminen säädettäessä, ja sen hieman jähmeä säädettävyys. Makuutilan lyhyehkön pituuden voisi toisaalta mainita myös vähemmän hyväksi ominaisuudeksi, mutta jalkatuen "hyppyrittömyys" ja vaakatasoon säätyvä selkänoja pelastaa tilanteen; niiden ansiosta pidempikin lapsi pystyy makaamaan rattaissa mukavasti jopa mahallaan tai kyljellään.

Rattaiden kankaat ovat laadukkaat ja helppohoitoisen oloiset. Oran vaunujen ja rattaiden kankailla on Öko-tex Standard100 -sertifikaatti. Ulkokankaat ovat Bionic Eco Finish -kosteuskäsiteltyjä eli PFC ja PFOA -vapaita, kankaiden värjäyksessä ei myöskään ole käytetty atsovärejä.

Ora Hertta -rattaita saa neljässä eri värisssä ja ne maksavat 329 €.

Hertoissa yhdistyy suurin osa ominaisuuksista mitä toivon rattailta, joita voi käyttää taaperolla vauvaiän jälkeen jopa 4-5-vuotiaaksi asti. Jos niissä olisi vielä käännettävä istuin, niin ne hipoisivat täydellisyyttä. Kun pohtii Hertan ominaisuuksia siltä kannalta,että ne olisivat taaperolla ainoat käytössä olevat rattaat, niin tähän meneessä ne ovat monipuolisimmat ja toimivimmat "jokapaikan höylät" joita olen testannut; tästä syystä Hertat saavat minulta kokonaisarviossa täydet 5 tähteä.


Istuin:                         🌟🌟🌟🌟
Kävelyllä:                   🌟🌟🌟🌟🌟
Kaupungissa:              🌟🌟🌟🌟🌟
Maastossa:                  🌟🌟🌟🌟
Kasaaminen:               🌟🌟🌟🌟🌟

Kokonaisarvio:           🌟🌟🌟🌟🌟